Kalevassa 11.4.2018 julkaistu uutinen, käsitteli hyvin tärkeää aihetta. Onko rokotukset kaikille pakollisia vai saako niiden ottamisesta päättää? Tämä kysymys on askarruttanut kansaa jo useamman vuoden ajan. Mielestäni terveydenhoitoalan työntekijöille rokotusten ottaminen pitäisi olla itsestäänselvyys sekä velvollisuus. Tartuntatautilaki edellyttää, että riskiryhmien parissa työskentelevillä on mahdollisimman hyvä rokotussuoja. Silti joitakin terveys- ja sosiaalialan työntekijöitä on jouduttu keväänaikana patistamaan ottamaan influenssarokotus. Osa terveysalalla työskentelevistä pelkäävät rokotuksista mahdollisesti aiheutuvia sairauksia tai reaktioita. Tämä tuntuu varsin naurettavalta, että he, jotka ovat alan ammattilaisia ja tietävät tautien riskit ovat rokotevastaisia. Useat työntekijät ovat jopa lopettaneet työnsä rokotuspakon takia. Työntekijöitä on myös uhattu irtisanomisilla, jos määrättyjä rokotuksia oteta. Toivottavasti tähän tulee muutos, koska silläkin on omat riskinsä, jos hoitajat eivät ole itse suojautuneet eri tartuntataudeilta. Tietenkin esimerkiksi lapsien vanhemmat saavat päättää käyttääkö lastaan rokotettavana, mutta hoitoalalla asia on ihan eri. Minun mielestäni hoitoaloille hakevien työntekijöiden pitäisi olla suostuvaisia rokotuksiin ja  työnantajat voisivat kysyä jo työhaastattelussa asiasta. Tällä tavalla vastaavanlaiset erimielisyydet voitaisiin välttää.