Kalevassa 12.4 julkaistussa uutisessa kerrottiin hallituksen myöntämästä määrärahasta varhaiskasvatukseen. Uutisen mukaan hallitus myöntää ensi vuonna varhaiskasvatukseen 10 miljoonan euron määrärahan. Kuntaliiton mukaan määräraha ei poista eriarvoisuutta vaan enemmänkin lisää sitä. 

 

Mielestäni tällainen määräraha on ideana hyvä, mutta se ei ole kuitenkaan riittävä. Jos ensin on leikattu yli 2 miljardia euroa ja sitten annetaan yhtenä vuotena 10 miljoonaa. Summanhan on ihan mitätön verrattuna leikattuun osaan. Tulee sellainen tunne, että tässä yritetään pelastaa jo valmiiksi uppoamassa olevaa laivaa.  

 

Hallituksen olisi kannattanut mielestäni tässä asiassa kuunnella enemmän jotakin tahoa, jolla olisi tästä asiasta kattava ja kokonaisvaltainen näkemys. Mielestäni olisi kannattanut kehitellä koko maan kattava rahoitus, eikä semmoista ideaa joka voidaan heti ampua alas. Voi olla, että määrärahasta on hetkellinen hyöty. Olisi kuitenkin kannattanut ajatella enemmän isoa kuvaa pitkällä aikavälillä. 

 

Ymmärrän sen, että valtion kassasta ei löydy kaikkeen tarvittavaa rahoitusta. Mielestäni jonkin näköinen perusrahoitus olisi ollut parempi ratkaisu, mutta jos varhaiskasvatukseen lisättäisiin rahaa niin se raha olisi pois jostakin muualta.